VANHAT KEHYKSET.

09 maaliskuuta 2014








Mies lähti sukuloimaan ja minä pääsin viettämään villiä kotileskiperjantaitani. :) Iltaan sisältyy töistä kotiinpaluu muutaman kirppiksen kautta. Kotona ruokaa Muruselle ja pieni välipala itselle. Sitten lenkkivaatteet päälle, reppu selkään ja reipasta kävelyä kohti kierrätyskeskusta, jonka jälkeen viikonlopun herkkuostoksille Arabian kauppakeskukseen.

Tällä kertaa kirppiksiltä lähdin tyhjin käsin, mutta kierrätyskeskuksesta löysin mukaani leveäkehyksisen taulun. Olen pitkään etsinyt vanhoja kehyksiä, mutta ne ovat yleensä olleet niin hinnakkaita etten ole raaskinut pennosiani niihin sijoittaa. Nyt löytyi ihanan rapistuneet vitosella.

Kotona vähän herkkuja suuhun ja repimään öljyvärityötä pois kehyksistä. Mäntyinen järvimaisema ei oikein ollut omaan makuun sopiva, joten pelkät kehykset pääsivät esille. Koska uudet vanhat kehykset piti saada heti näkyville, piti laittaa kaapinpäällys uusiksi. Laitoin kaapin päällä olleet taulut jemmaan ja vanha fortuna kehyksien kaveriksi. Seuraksi pääsi myös kello viereisen kaapin päältä. Nyt kello on paremmalle paikalla ja sohvalta näkee ajan. Kellon tilalle kaivoin kätköistäni lisää "perhekuvia" esille.
 

Seuraa Oravanpesää: Blogilista | Bloglovin'
 


6 kommenttia:

  1. Kauniit kehykset, asetelmasi on hieno!

    VastaaPoista
  2. Kaunis asetelma! Ja kauniit kehykset...aina, kun malttaisi odottaa, niin niitä arteita voi löytää edellisestikin..:)

    VastaaPoista
  3. Kehykset ja asetelma ovat kauniit. Joskus kannattaa odotaa sitä helmeään;)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground